Arpa on heitetty
 |
| Raimo pohtii ehdokkuuttaan |
Syytä itsetutkisteluun on syytä pohtia itse asiassa koko elämän ajan, kun jo koululaisena miettii mikä minusta tulee isona ja mille alalle aion antautua ja mihin henkilökohtaiset taipumukseni ja ominaisuuteni ehkä viittaavat, jne.
Valinnoilla on suuri merkitys elämän kulussa, koska ihmisillä on yleensä haaveena ja tavoitteena saada elää elämänsä vailla huolia ja murheita ja ehkä jopa tärkeimpänä kaikista saisi pysyä terveenä ― no, tämä ns. ihana elämä taitaa onnistua hyvin harvalla ihmisellä.
Edellä olevaa käytän tässä nyt kömpelönä aasinsiltana pohtiessani asettamaani kysymystä sen pohjalta, kun olen asettautunut ehdokkaaksi luterilaisen kirkon seurakuntavaaleihin.
Ennen lopullista päätöstä ehdokkaaksi ryhtymisestä mietin lähinnä ikääni eli 83 vuotta ja siitä ehkä johtuvia ikäviä kommentteja, eli mm. onko Huvilalla enää kaikki ”kotona” tai ovatko Sanasta Elämään ryhmän -agitaattorit halunneet sen vain joukon jatkoksi keräämään ääniä, kun se edellisissäkin vaaleissa menestyi niin hyvin, että oli seurakunnassaan eniten ääniä kerännyt eli ääniharava niin seurakuntaneuvostoon kuin yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Lähinnä kyllä keskeisenä pelkona oli joutuminen pilkan kohteeksi ja vaimon saattaminen ikävään asemaan.
Mutta kun minua mielestäni fiksuiksi tuntemani henkilöt jopa edellyttivät ryhtymään ehdokkaaksi, niin tein itselleni selväksi, että mukaan lähden ― en joukon jatkoksi, vaan potentiaalisena ehdokkaana.
Tässä tuli mieleeni Raamatusta Paavalin kirjeessä Timoteukselle osoittamat sanat: ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen ――”.
Käännän tämän lievää väkivaltaa käyttäen kohdaltani muotoon: ”Älköön kukaan äänestäjä katsoko vanhuuttani ylen”, vaan luottakoon siihen, että ainakin itsearvioinnin, ja jopa toistenkin ihmisten arvioinnin perusteella, Huvilalla on kaikki ”kotona”― eli lähdin tästä olettamuksesta, että tunnen edelleen sittenkin itseni tekemään tässä vaaliasiassa siihen liittyvistä edellä mainituista riskeistä huolimatta oikean ratkaisun ― eli arpa on heitetty ja näillä mennään.
Raimo Huvila